Elokaun
okin yksin oli eksynyt,
vain tuonevilja pellon keskeen.
En minä tyttösiä lempinyt,
ja sitten rakastuinkin leskeen.
Leskelle taitoin elokaunokin,
ja hänpä mulle kahvit keitti.
Kamarissa hiljaa kuiskuttelin,
ikkunasta katsoi kuu.
Sillä lösken syli se on lämmöinen,
ja lempeä on silmäin loiste.
Kerran ollut kunnon luona,
sen jo haluakin tulla toisten.
Elokaunokin tiesi,
että juttumme,
et sopinut ei jäädä keskusken.
Yhteiset meillä nyt on tuttumme,
kun minä olen ainut lesken.
Vielä kun taitan elokaunokin,
niin hänpä mulle kahvit keittää.
Kamarissa nukkuu monta tenavaa,
ikkunasta katsoo kuu.
Aina lesken syli se on lämpöinen,
ja lempeä on silmäin loiste.
En ties moni kävi luona sen,
mutta minä, poika,
tulin toiste.
...
Vielä kun taitan elokaunokin,
niin häntä mulle kahvit keittää.
Tamarissa nukkuu monta tenavaa,
ikkunasta katsoo kuu.
Aina lesken syli, se on lämpöinen,
ja leppeä on silmäin loiste.
En ties moni kävi luona sen,
mutta minä, poika, tulin toiste.